BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

Monday, November 15, 2010

Aika on lentänyt kuin siivillä ja nyt olenkin jo ollut kotona kokonaista neljä viikkoa! Kaikki on mennyt oikeastaan paremmin, kuin emäntäni kuvitteli, mutta olenhan minä fiksu poika, :) Viime lauantaina kävimme eläinlääkärissä saamassa rokotukset ja samalla minut punnittiin. Painan jo melkein 10 kg. Olen ollut melko kiltisti ja ulos teen asiani aina, kun minut sinne viedään. Välillä on tullut pikkuinen vahinko, mutta se ei ole ollut suuri, eikä pahalta haiseva :) . Kaikkein hauskinta minusta on painia Loten kanssa, Lili kun on vähän liian pieni ja Eevi taas liian suuri. Kissojakin olen yrittänyt komennella, mutta eivät ne oikein usko. Ollaan harjoiteltu jo kaikenlaista, tulen luokse, kun minua kutsutaan, istun ja näytän hampaani. :) Jopa ruokaanikin jaksan odottaa, m utta vain hetken. Erityisen mukavaa on kynsien leikkuu, koska joka kynnen jälkeen saan namin. Nyt jo menenkin itse selälleni, kun kynsisakset otetaan käteen. Rappusissa olen oikea peto, ylös ja alas kovalla vauhdilla niin, että minua pitää koko ajan rauhoitella. Minä kun en ehdi odottamaan :) Viikonloppuna täytän jo 3 kk, melkoinen saavutus, vai mitä? :)

Time has flown so fast and now I have been in my home for four weeks already! Everything has went better, that my folks has imagined, but I am a smart guy. :) Last saturday we were at the vet to take some vaccinations and at the same time they found out that my weight is already almost 10 kilos. I have been a pretty good boy and I do my pees and poos outside every time they take me out. Meanwhile I have had little accidents,but it hasn´t been a big and smelly one :) . Most of all I like to wrestle with Lotte, Lili is somewhat too small and Eevi almost too big for me. I have tried to dominate the cats also, but they didn´t believe me, can you imagine? We have practiced a lot of things already, I come when they call me, I sit and I show my teeth. :) I even have patience to wait for my food, but just a little while. Especially fun is cutting my nails, because after each nail I get a goodie. Now I lie down and go to my back just when they take the nailclippers to their hands. I am a real wild beast on stairs, up and down in such a hurry that they are all the time trying to stop me. But I do not have the time to wait, I´m in a hurry :) Next weekend I will be 3 months old, quite a achievement, isn´t it? :)

Yksi uudempi kuva myös Spotista. :) Spoti on niin söpö!
One newer picture from Spot. :) He is so cute!

2 comments:

Kennel Wolffhouse-Caratia said...

Oi ihananainen Spot, olen todella iloinen että otitte pojan teille ja teette niin paljon hänen kanssa. Hän on kultakimpaleemme:)

Oh, lovely Spot. I´m so happy that you toked him and do so much with him. He is our cold one:)

pinijaa said...

Hih, ainakin tänään se kulta oli vähän pehmeämmän sorttista !