Mietteitä Toko-treeneistä

Heips, kirjoitellaan välillä ihan selkeällä suomen kielellä :)
Käytiin siis tuossa talvella pentukurssi ja löysimme sen jälkeen meille sopivan kouluttajan, joka on Svetlana Zolotnikova. Olemme nyt käyneet tunneillaan viisi kertaa ja hyvin meillä tuntuu kemiat sopivan ja minä olen oppinut jo melko paljon. Joka tunti on erilainen ja opimme uusia asioita. Varmasti ohjaajallani on enemmän opeteltavaa kuin minulla, sillä minä on ihan super! Sveta sanoi niin :) Kyllähän me jo pienestä pitäen opettelimme täällä metsässä kaikenlaista pikku hiljaa, mutta nyt se vasta tuntuu hyvältä. Meillä ei ollut täällä minkäänlaista häiriötä ja kyllähän minä täällä tein, mutta sitten kun päästiin treenipaikalle olikin jo ihan toinen juttu. Ensimmäisen tunnin aikana minulle oli kaikkein vaikeinta pitää suuni kiinni. Olihan siellä uusia kavereita ja paljon kaikkia uusia hajuja. Svetalle tärkeintä on se, että alusta asti liikkeet tehdään vauhdilla ja oikein, minkäänlaisesta väärästä ei palkita. Mutta.... ei se niin pahalta kuullosta, sillä minä saan periaatteessa ruokani kentällä. Ensin ollaan opeteltu kontaktin ottamista ja nyt keskitytään sen säilyttämiseen. Joten heti kun katson ohjaajaa silmiin, saan namin. Ja kyllähän minä sitten katson :) Tunneissa on keskittymiseni kanssa vähän niin ja näin, en jaksa kauaa. Ohjaajani on oppinut kaikenlaista uutta, uusia metodeja opettaa minua. Annanpa esimerkin: Maahanmenoa opetallaan edestä ja niin, että minun pitää pudota maahan, en saa mennä hitaasti ja rauhallisesti tassu kerrallaan, vaan.... pam! Sitä opettelemme niin, että ohjaaja pitää makupaaa ihan nenäni edessä, juuri ulottumattomissa... minä sitten hieman nousen ylöspäin yrittäessäni tavoittaa nami, nousen niin, että etutassuni ovat jo hieman ilmassa.... sitten tuleekin napakka komento maahan ja käsi yht'äkkiä onkin maassa ja minä sen perässä. Se sujuu jo tosi hyvin, minä lähes hyppään maahan :D. Opettelemme myös paikallaanoloa, niin istuen kuin maassakin. Nyt on myös jo ohjatun noudon kapula olemassa, minä vaan haluan sitä hakiessani ensin hypätä sen päälle ja vasta sitten ottaa suuhun, mutta kyllä se hyppiminenkin varmaan onnistutaan jättämään pois. Minä olen niin hyvä poika, että suostun ottamaan suuhuni jopa metallisen noutokapulankin, vaikkakin se maistuu pahalta. Sitten meillä on ollut jo myös ne pikkukapulat. Ensin ohjaajalle annettiin vain yksi, jota hän piti jonkun aikaa kädessään. Sitten se piilotettiin heinän alle ja tollot vielä luulivat, etten minä tajua mitään ja laittoivan kapulan alle makkaraa, Kyllä siinä heinä pölisi, kun minä sitä etsin. Sveta kehui, että olen tosi hieno, kun hoksasin heti mistä on kysymys ja käytin nenääni. Sitten seuraavalla tunnilla Sveta antoi toisenkin kapulan, mutta se oli muovipussissa eikä ohjaajani saa koskea siihen. Sitten ne kaksi kapulaa piilotettiin heinän alle ja minun piti etsiä. No eipä ollut vaikeaa! Edellisellä tunnnilla kapuloita oli jo kolme, enkä erehtynyt kertaakaan. Mähän sanoin, että olen super! Tean tavoitteena on mennä joskus kanssani kisaamaan, luulenpa vaan ettei siihen mene kovin kauaa, sillä sanoisinpa vaan ihan vaatimattomasti, että kauneuteni lisäksi olen vielä luonnonlahjakkuuskin. Pikkujuttuja nuo tuollaiset, kunhan vaan opin keskittymään. Siinä se suurin homma varmaan onkin! Joka tapauksessa, meillä on kivaa!!!