Hagaberg 27-28.08.2011 Herding Clinic by SIMONE

WHC-KASVATTAJAPÄIVÄT JA PAIMENNUS 27-28.8.2011

Kauniina elokuisena viikonloppuna alkoi meitä innokkaita kerääntyä Inkooseen Hagabergin tilalle, jonne Carita oli järjestänyt kasvattajapäivänsä paimennuksen merkeissä. Ohjelmamme alkoi aamupalalla ja tervehdyksillä. Jokke otti meidät kaikki erittäin vieraanvaraisesti vastaan. Erikoisen tervetulleeksi toivotimme me kaikki Simonen, joka oli yöllä tullut Italiasta. Simone on italialainen aussikasvattaja, joka omien koiriensa kanssa kilpailee menestyksekkääsi paimennuksessa. Simone oli siis lupautunut jakamaan oppejaan kanssamme. Härdelli oli melkoinen, kun lähdettiin koirien kanssa metsälenkille. Voin kertoa, että oli muuten melkoinen näky! Laskujeni mukaan koiria oli 23, joten voitte vaan kuvitella sen hulinan määrän :). Kaikki koirat pennusta pappaan nauttivat, ikähaitari otuksillamme oli 4 kk - 9 vuotta. Uskomatonta, että sellainen määrä koiria voi juosta sovussa keskenään, sillä tappeluja ei todellakaan ollut! Nuoret urokset kävivät hieman kyllä toisiaan haastamassa, mutta minkäänlaista suurempaa meteliä ei ollut. Ensimmäiset pääsivät jo kokeilemaan paimennusta. Olihan ne lampaat kummallisia!!! Joku kurkki ensin hieman varovammin, joku toinen innostui heti.... ja sitten mentiin! Muistutti vähän karusellia :) Osa koiristamme piti hirveää meteliä haukkuen lähes taukoamatta, osa jälleen toimi hiirenhiljaa. Sitten lampaat jätettiin rauhaan ja käveltiin läheiselle järvelle uimaan. Kyllä koirilla oli taas hauskaa! Uintireissun jälkeen oli ohjelmassa ruokailu, joka oli jotain niiiiiiin hyvää! Isäntämme Jokke oli todella panostanut viihtyvyyteemme, niin majoituksen kuin ruokailujenkin osalta. Eipä ehtinyt edes allekirjoittaneellekaan tulla nälkä, kun jo taas oli jotain tarjolla. Aivan uskomattomat tarjoilut! Iltapäivällä saivat loput koiristamme tutustua lampaisiin ja taas nähtiin se, miten erilaisia ja yksilöllisiä koirat ovat. Yksikään mukanaolleista koirista ei ollut lampaiden suhteen täysin välinpitämätön. Simone jaksoi väsymättä ja iloisena ohjata meitä tumpeloita, sillä suurin osa meistä ei juurikaan ymmärtänyt mitään paimennuksesta. Se vaan on ollut niin hienoa katsoa paimenkoiraa esim. Babe-possu -filmissä, muuta sitten emme paimennuksesta tienneetkään. Nyt tarkoituksena oli se, että meidän pitäisi auttaa koiraa ohjaamalla sitä, emme käskemällä. Vaistot niillä on jo olemassa. Tarkoituksena oli toimia kuten kello, eli jos koira on kuutosessa, me itse olemme kahdessatoista. Kun koira liikkuu, liikumme mekin vastaavasti, tietenkin toisella puolella pinniä (tosin sivustaseuranneena se ei näyttänyt suinkaan niin helpolta). Hieman olivat siis viisarit hukassa, mutta kaikki kuitenkin pysyivät edes kellotaululla :). Iltasella jakauduimme ryhmiin ja leikimme. Osassa tehtävissä piti olla koirakin mukana, osat tehtävät mittasivat tietojamme. Tärkeintä kuitenkin oli hauskanpito! Sitten taas syötiin, juotiin ja seurusteltiin. Kyllä ulkoilma väsytti, koska jo kymmenen aikoihin kaikki hävisivät nukkumaan. Kyllä ilmat meitä suosivat, sen kauniimpaa päivää ei olisi voinut toivoa.
Noh, olihan meillä seuraavana aamuna taas aikainen herätyskin! Aamupala, koirien lenkki ja sitten taas paimentamaan (kunhan ensin saatiin lampaat kiinni). Siinä sitä sitten taas riemua riittikin. Nyt toisena päivänä jo huomasi, etteivät ne lampaat enää olleet koirien mielestä niin kovin outoja tai pelottavia, vaan vauhtia riitti alusta alkaen. Silmistä näki, että: ”Ai noi on ne, jotka juoksee lujaa!”. Silmät kiiluen kohti villoja! Simone jaksoi ja jaksoi, lampaat eivät enää loppuvaiheessa olleen niin kovin innostuneita tapahtuvasta, vaan muutaman kerran jo näyttivät vähän omaakin tahtoaankin, eivätkä enää juosseet pakoon, vaan yrittivät jo puskeakin pehmeämpiä koiria. Varmasti ajattelivat, että rajansa kaikella, nyt riittää!
Sitten taas syötiin. Jokke järjesti vielä arpajaisetkin. palkinnotkin olivat sellaisia, että oksat pois. enpä ole moisia palkintoja seurojen pikkujouluarpajaisissa nähnyt! Vaan Italian-matka puuttui, tästä vinkki järjestäjälle :) Voi ei, nytkö tämä jo loppuu, meillähän on niin kivaa! Pitkämatkalaiset alkoivat jo pikku hiljaa lähteä kukin omaan suuntaansa, osoitteita vaihdettiin ja luvattiin nähdä pian uudestaan. Saimme ihania uusia ystäviä, tai oikeammin naamakirjan kuville löytyi kasvot :) Kiiteltiin järjestäjiä, Mille Grazie Simone, Kiitos Jokke ja Tack Carita. Oli ihana tavata ja tosi hienoa, että joku jaksaa tällaisen tapaamisen järjestää. Väsyneenä mutta hyvillä mielin poistumme takavasemmalle luvaten tulla ensi kesänä uudelleen. Uskon että: ”Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana!”
PS. Ilmaanheitetty ajatus Italian matkasta saikin jo tuulta siipiensä alle ja matkajärjestelyt, koulutuspaikat sekä majoitukset jne ovat jo kovassa vauhdissa eli ryhmämme kera kasvattajan on suuntamassa ensi keväänä, tällä kertaa siis Italian auringon alle :) BENVENUTO!